Saan voimaa luonnosta. Se lataa akkujani lempeästi, enkä väsy ihmettelemään sen muuntautumiskykyisyyttä. Eri vuodenajoin muuttuva maisema on omalla tavallaan kaunis aina, niin kuin ihmiselämäkin. Olen elementissäni, kun kynsieni alla on multaa. Uusia kukkia ilmestyy pihalleni joka kesä. Syksyisin ihmettelen, miten selviydyn siitä, että olen joutunut maaorjaksi itselleni, mutta talvella suunnittelen jo seuraavan kasvukauden istutuksia. Puutarha ja elämäni kulkevat toistensa lomissa. Välillä epäonnistuen, kituuttaen, lakastuen ja alusta aloittaen. Välillä taas kukoistaen ja kohisten kasvaen.
Musiikki on terapeuttini. Se soi arjen tyvenessä, ilon hetkissä ja silloin, kun mieli on musta. Vain eri sävelin ja lyriikoin. Laulan nuotin vierestä ja soiton alkeet ovat unohtuneet aikoja sitten, mutta olen hyvä kuuntelemisessa ja nauttimisessa! Musiikki menee myös herkästi jalan alle. Tanssiessa liike riittää, hoitaa ja vapauttaa!
Olen yhtä aikaa herkkä ja harkitseva, topakka ja toimelias. Puhun ja nauran paljon, mutta osaan myös vaieta ja kuunnella. Ihmissuhdetyön vastapainoksi tarvitsen paljon rauhaa ja hiljaisuutta, kotoilua ja läheisteni kanssa vietettyä aikaa. Arki on kivijalkani. Rutiinit, velvollisuudet ja vastuut ovat tärkeitä, vaikka ne tosinaan väsyttävätkin. Onnellisuus, joka löytyy usein piilosta ja pienistä hetkistä, on parhaita elämyksiäni. Opettelen koko ajan nauttimaan enemmän tästä hetkestä sen sijaan, että mielessäni kiirehdin jo tulevaan tai jään menneeseen.
Olen miettinyt kiitollisena, nöyränä ja hämmästyneenäkin, miten paljon olen vuosien varrella ja seksuaalineuvontatyötä aloittaessani saanut oppia ihmisyyden kerroksista. Meissä jokaisessa yhtä aikaa olevasta lujuudesta, hauraudesta ja toivosta! Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat ja elämänpolut, joiden varrella tarvitsemme toinen toisiamme. Lisääntyvien vaatimusten maailmassa tarvitsemme myös myötätuntoa ja sen opettelua, itselle ja toisille. Enemmän avunantoa ja läheisyyttä, vähemmän itsekkyyttä ja yksinäisyyttä.
”Elämän voi ymmärtää vain taaksepäin ja kuitenkin sitä on elettävä eteenpäin.”
-Sören Kierkegaard-